Jäsenkirje 4/2022


VAPAAEHTOISTOIMINTAA JA SYYSKAUDEN TAPAHTUMIA

Hyvät Helsingin yhdistyksen jäsenet

Lämmin, kaunis kesä on jäänyt taakse ja elää omissa muistoissamme. Toivottavasti moni jäsen on saanut nauttia kiireettömistä kesäpäivistä, mökkeilystä tai matkustelusta, mukavista kesätapahtumista ja mieluisista ystävätapaamisista. Kevätkautemme oli tapahtumarikas, ja se päättyi kesäkuussa vietettyyn yhdistyksen 115-vuotisjuhlaan. Aloittelimme syyskautta jo elokuussa retkeilemällä Kotkassa. Elokuussa juhlistimme myös Naisliiton 115-vuotistaivalta tasa-arvon edistämisen merkeissä. Helsingin yhdistyksen toimikunnat ja kerhot ovat aloittaneet syyskauden tarmokkaasti, sillä tapahtumakalenteri on täyttynyt miltei jouluun asti. Jäsenkirjeessä on poimintoja tulevista tapahtumista kalenteriin merkittäväksi. Muistattehan seurata tapahtumakalenteria verkkosivullamme!

Vapaaehtoistoimikunnan kuulumisia

Tärkein vapaaehtoistyön kohde on toistaiseksi, jo pitkään, ollut Suomen Kukkasrahasto ry:n ylläpitämä Palvelukoti Kukkasrahasto Katajanokalla. ´Kukkiksessa´ on järjestetty ohjelmallisia kahvituksia ja pieniä juhlahetkiä sekä ulkoilua. Elokuussa teimme reilun parinkymmenen asukkaan kanssa opastetun kesäretken Gallen-Kallelan Museoon Tarvaspäässä. Parhaillaan on käynnistymässä vuoden toinen kirja asukkaille ääneen luettavaksi. Kirja on tutkija Reetta Hännisen jäsenillassamme aiemmin esittelemä Tulisydän – Maissi Erkon kiihkeä elämä. Näin viemme yhdistyksen jäseniltojen tunnelmaa myös palvelukodin asukkaille!

Perinteisesti vapaaehtoistoimikunta on huolehtinut Aurorankadun jäseniltojen sekä pikkujoulujen tarjoilujen järjestämisestä. Maistuva tarjoilu tilaisuuksissa on arvokasta, perinteistä hyvän mielen työtä. Tässä yhteydessä pieni pyyntö osallistujalle: ilmoitathan toimistoon menurajoitteistasi!

Toimikunta pyrkii kokoontumaan kasvokkain nelisen kertaa vuodessa. Vapaaehtoistyössä selkeä tiedonkulku on tärkeää. Tästä syystä kokoontumisten välillä puhelin on mitä parhain yhteydenpitoväline, myös tekstiviestejä käytetään. Suunnittelu, kirjaamiset ja raportointi hoituvat sähköpostitse.

Toimikunnan puheenjohtajana toimii Marjukka Helenius, jäseninä Sinikka Pelkonen, Ritva Karvinen, Eeva-Liisa von Lerber, Leena Krohn ja Heljä Majamaa. Tule mukaan antoisaan toimintaan! Voimme houkutella matalalla kynnyksellä, sillä erityisosaamista ei vaadita ja kertakeikkanakin voi osallistua. Mietitään yhdessä uusia tapoja auttaa ja olla mukana tasavertaisina vapaaehtoisina, omien voimavarojen mukaan. Palkintona on iloinen, hyvä mieli.


Marjukka ja Sinikka asettelevat tarjottimille yhdessä Palvelukoti
Kukkasrahaston asukkaiden kanssa leivottuja rahkapullia.

Teksti ja kuva vapaaehtoistoimikunta

Poimintoja syksyn tapahtumista

Jäsenillat Aurorankadulla
13.10. klo 17 egyptologi Mia Meri kertoo aiheesta ”poiskirjoitetut – Muinaisen Egyptin naisfaaraot” 
23.11. klo 17 maahanmuuttaja Sharmin Afrose Bangladeshista kertoo kotoutumisestaan Suomessa. Jäseniltoihin ei ole ennakkoilmoittautumista. Kahvitarjoilu alkaa klo 16.15.

Kulttuuri- ja virkistystoiminta 
7.11. klo 14 Päiväkahvit Lapland hotellissa, Bulevardi 28. Myyntipäällikkö Maarit Uutela on kutsunut meidät vierailulle Lapland hotelliin. 
Ilmoittautuminen alkaa 3.10. Viimeinen ilmoittautumis- ja peruutuspäivä on 1.11. 
10.11. klo 14 Design-museo, Korkeavuorenkatu 25: Utopia nyt -näyttely, kertomus suomalaisesta muotoilusta. Ilmoittautuminen alkaa 3.10. Viimeinen ilmoittautumis- ja peruutuspäivä on 31.10.

Feministinen keskustelupiiri ja kerhot – tervetuloa mukaan!
Feministinen keskustelupiiri kokoontuu Aurorankadulla kerran kuukaudessa maanantaisin klo 17. Seuraavat tapaamiset: 10.10., 7.11., 12.12.

Laulukerho kokoontuu Aurorankadulla pitkän tauon jälkeen laulamaan kaksi 
kertaa kuukaudessa tiistaisin. Syksyn aikataulu: 4.10. klo 13, 11.0. klo 12, 25.10. klo 13, 8.11. klo 13, 22.11. klo 13, 29.11. klo 12 ja 13.12. klo 13.

Kirjalauantai kokoontuu Aurorankadulla kuukausittain käsittelemään eri maiden kirjallisuutta.
15.10. klo 14 on vuorossa Iso-Britannian kirjallisuus. 
Marraskuussa on peräti kaksi kirjalauantaita.
12.11. klo 14 aiheena on Antiikin (ennen ajanlaskun alkua) Kreikan ja Rooman klassikoita. 26.11.klo 14 aiheena on vuoden aikana palkittuja kirjailijoita ja teoksia.

Bridgekerho kokoontuu pelaamaan Aurorankadulla perjantaisin klo 14.

Merkitse kalenteriin
22.10.2022 Suomalaisen Naisliiton Tornion yhdistyksen 115-vuotisjuhlaseminaari ja iltajuhla 
23.10.2022 Suomalaisen Naisliiton syyskokous Torniossa
15.11.2022 klo 16 Helsingin yhdistyksen syyskokous 
10.12.2022 klo 14 Opetusneuvos Hilja Vilkemaan Stipendisäätiön perinnepäivä Kansallismuseon Ateljee-tilassa
15.12.2022 klo 17 Helsingin yhdistyksen joulujuhla Maltatalossa

Näistä tapahtumista lähetetään erillinen jäsentiedote.

Lue suomalaisten naisten elämäkertoja 
Naisten Äänessä on nyt 978 kirjoitusta suomalaisista naisista. Aakkosellinen lista elämäkertojen naisista löytyy täältä Tutustu puhutteleviin elämäkertoihin!

Muistutuksia
Kun yhteystietosi muuttuvat, ilmoita tiedot Helsingin yhdistyksen toimistoon toimisto@naisliittohelsinki.fi. Toimiston puhelinnumero on 044 015 5406.

Jäsenkirjeet ja -tiedotteet saavuttavat sinut vain, jos käytössämme on oikeat yhteystiedot. 
Jos viestimme eivät näy saapuneissa sähköposteissa, tarkista silloin roskaposti.

Hyvää syksyä kaikille!

Pirjo Julin 
puheenjohtaja

 


 
  • Datatukee - koska sitä tulee?
    Digitukiräppi
    - klikkaa kuvaa

  • Oi niitä aikoja - kun naiset murtavat lasikattoja on Naisliiton 115-vuotisjuhlavuoden julkaisu. Kirja sisältää 28 naisen kiinnostavan työelämäkerran eri ammattialoilta.

  • Kuin satakielten laulu on Naisliiton Helsingin Osaston 100-vuotisjuhlakirja, jonka nimi saa lukijan vilkaisemaan teoksen sisältöä ja kiinnostumaan naisliikkeen historiasta ikään kuin vahingossa.